
Eräässä keski-suomalaisessa kunnassa oli syntynyt ankeat ajat, mitkä johtuivat pääasiassa epäonnisesta ajoituksesta isoissa hankkeissa. Talous oli lähtenyt käsistä ja velkakierre veti talouspäättäjien ilmeet synkiksi. Liinat vedettiin kireälle ja kaikkialla säästettiin. Pyrittiin neuvokkaasti löytämään keinoja, joilla voitaisiin aidosti nostaa työn tuottavuutta niin, etteivät ihmiset palaisi loppuun, mikä osaltaan nostaisi kuluja ja inhimillistä hätää.
Ulkopuolisen konsultin vetämä työryhmä tutki pullonkaulat. Eräänä löytönä ryhmä esitti useiden työntekijöiden olevan turhautuneita jatkuvasta pomppimisesta eli muiden töiden, aikataulujen, omien töiden, ajanvarauksien ja asiakkaiden välissä. Keskeytynyt työ piti aloittaa uudestaan, kerätä ajatukset ja hakea paikka, johon asia jäi ja sen jälkeen uusi keskeytys katkaisi taas työn etenemisen.
Tämä rassasi varsin monia henkilöitä, ei pelkästään aikatauluja koordinoivia vaan myös henkilöitä, joiden päivittäistä työtä oli yritetty tarkasti ohjelmoida. Tehokasta työaikaa nuhraantui molemmilla sekä kalenterin pitäjillä että käyttäjillä.
Lisäksi työryhmä löysi runsaasti ajanvarauksen peruutuksia kautta linjan tilavarauksista terveydenhuoltoon. Säästökapasiteettia arvioitiin olevan n. 60 %. Työryhmä suositteli kuntaa hankkimaan modernin ajanvarauspalvelun, jonka avulla peruutukset saataisiin kuriin ja tavoitteet olisi saavutettavissa.
Säästötoteuma Vihta-ajanvarauspalvelulla osoittaa, että Vihta maksaa itsensä takaisin muutamassa kuukaudessa. Lisäksi työntekijöiden työmotivaatio paranee oleellisesti, kun sählääminen loppuu ja asiat sujuvat järjestelmällisesti Vihdan avulla – ilman päänsärkyä.
Vihdan pelkistetty säästölaskelma pienikokoiselle kunnalle:
Kuntaan hankitut ajanvarauskalenterit 10 kpl Peruutuksien takia menetetään 20 min/ kpl Peruutuksia 4 kpl / viikko Peruutuksien vähentymisen säästö/vko 20 min*4 kpl*60% = 48 min Tehokasta työaikaa lisää 15 min/ päivä = 13 860 € Säästö vuodessa 14 916 € Lisäksi motivaation parantuminen Vihdan myötä nostaa työviihtyvyyttä, terveyttä ja tehoa. Kokonaissäästö onkin oleellisesti suurempi kuin säästölaskelman tulos näyttää. Konsultit yllättyvät itsekin tuloksista ja vihtovat nykyään yhä ahkerammin. :)
Ota yhteyttä Vihta-ajanvarauksen myyntiin maksutonta kartoitusta varten!
Niukkuuden kukistaja – Vihta!
Share



