Opinto-ohjaajien työhön sisältyy tänä päivänä varsinaisen opiskelijoiden ohjaamisen lisäksi niin paljon ulkopuolelta tulevia työtehtäviä, että omista työelämän perusarvoista ja tavoitteista – eli niistä tekijöistä, joiden vuoksi työhön on alun perin ryhtynyt – voi olla hankaluuksia pitää kiinni.
On tosiasia, että kasaantuvien töiden myötä osa opoista kokee kuormittuvansa työssään, ja kiireen sekä stressin keskellä meinaa unohtua oman työn kivijalka: lähtökohtanahan on se, että opon työssä olisi keskiössä itse ohjaustyö ja opiskelija. Jossain vaiheessa eteen voikin tulla pohdinta, voiko työtä ylipäätään tehdä sillä arvopohjalla kuin itse haluaisi vastaten ohjattavien tarpeisiin.
Tässä blogitekstissä tarkastellaan, mistä opojen työssään kokema kuormitus kumpuaa ja millä keinoilla heidän työnhyvinvointiaan ja jaksamistaan voitaisiin mahdollisesti helpottaa.
Kun nykypäivänä lähdetään kartoittamaan, mitä kaikkea opo työpäivänään tekee, toimenkuvaan voi kuulua ohjaustyön ja oppituntien lisäksi kaikkea rehtorin ja koulusihteerin tehtävien väliltä. Työn ydin hukkuu siis herkästi kaikkeen muuhun.
Opojen työkuorman keventämiseen koetetaan jatkuvasti keksiä keinoja ja kiinnittää huomiota esimerkiksi ohjattavien määrään; eri koulujen ja niiden käytäntöjen kirjo on kuitenkin niin valtava, että yksiselitteisiä ja yleisiä ohjeita työssä jaksamiseen ja hyvinvointiin on haastava antaa. On muistettava, että jaksamisen kapasiteetti ja kullekin sopiva ajankäytön rytmi vaihtelevat ihmisen mukaan, eikä ulkopuolinen voi tarjota ehdotonta ohjenuoraa niiden helpottamiseen.
Kun pohditaan opojen työhyvinvointiin ja jaksamiseen liittyviä tekijöitä, avain onkin löytää se henkilökohtainen ja yksilöllinen työhyvinvointia edistävä ydin – mitkä ovat työtäni määrittävät arvot, mikä on se pohja, jolle ohjaukseni perustan ja mikä juuri minua palvelee parhaiten siinä, että sekä minä että opiskelijani saa työstäni kaiken irti?
Näiden kysymysten pohjalta opo voi hyvinkin löytää itseään motivoivia tekijöitä ja karsia samalla työpäiviin kuuluvia epäolennaisuuksia. On siis tärkeää osata pysähtyä ja tunnistaa, mitkä asiat aidosti virkistävät ja auttavat kukoistamaan ja mitkä taas asettavat vain lisää painoa harteille.
Mitä opinto-ohjaajien hyvinvointiin ja jaksamiseen olisi sitten konkreettisesti tehtävissä?
Eräs tapa lievittää rasitusta on ajankäytön optimoiminen tarjolla olevien raamien mukaan niin, että työt eivät kasaudu liiaksi ja myös pysähtymiselle jää aikaa. Arjen työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan, tehtävien organisointi ja selkeä aikatauluttaminen ovat keinoja, jotka voivat keventää epätasapainoisia ja kuormittavia päiviä huomattavasti. Työn jäsentämisen myötä aikaa jää todennäköisemmin oleelliseen keskittymiseen, millä onkin keskeinen merkitys opon työssä jaksamiseen.
Arkea voivat helpottaa itselle sopivat apuvälineet, kuten kalenterit, joiden avulla hahmottuu, mihin aika kuluu. Kalenterit voivat olla joko täysin henkilökohtaisia tai sähköisessä muodossa myös työyhteisön jäsenille yhteisiä. Yhteisen kalenterin hyötynä on nopeus, muokattavuus ja monipuoliset ominaisuudet, joihin voidaan sisällyttää esimerkiksi ajanvarausmahdollisuus henkilökunnan palavereja ja ohjattavien vastaanottoja varten.
Opo voi tunnistaa kalenterin avulla omat aikavarkaansa eli sellaiset asiat, jotka vievät lähes huomaamatta ylimääräisiä minuutteja ja tunteja työpäivän tai koko vuorokauden tasolla. Tavoitteena olisikin, että aikatauluttamisen ansiosta ihminen voisi itse tajuta, että hetkinen, nämä ovat niitä olennaisia asioita työpäivissäni ja näihin epäolennaisuuksiin taas menee liikaa ylimääräistä aikaa.
On toisaalta muistettava, että kaikkea opon työhön liittyvää ei yleensä kalenterista edes näe, mikäli siihen merkitään ainoastaan vaikkapa pidettävät oppitunnit, ohjauskeskustelut ja palaverit. Totuus onkin, että noiden merkkausten väliset aikaikkunat sisältävät juuri niitä salakavalasti kuormittavia toimia, joita on vaikea hahmottaa ja jotka aiheuttavat kiirettä ja stressiä. Toimiva kalenterin hyödyntäminen vaatiikin ymmärrystä, mitä kaikkea opon työhön kuuluu.
Kun oma aikataulu konkretisoituu ja päivän askareet ovat selkeästi nähtävillä, on myös helpompi sanoa ylimääräisille tehtäville ei. Työssä olennaisimmat asiat ovat ykkösprioriteetteja, joita tulee vaalia, ja näiden prioriteettien ulkopuolella on oikeus suoda itselleen myös taukoja, jotta voi kunnolla palautua ja löytää voimaa tulevaan. Kukaan ulkopuolinen ei siis voi rakentaa valmista lukujärjestystä ja määritellä olennaisia asioita opon puolesta, vaan sopiva tapa käyttää aikaa täytyy itse oivaltaa.
Hyvinvoinnissa ja jaksamisessa merkittävänä apuna on myös vertaistuki. On todella tärkeää pystyä tukeutumaan kollegoihin ja jakaa asioita yhdessä muiden samojen asioiden kanssa painivien ihmisten kanssa. Myös konkreettisia apukeinoja kannattaa jakaa – toimivista ja työtä helpottavista käytänteistä voi olla iloa useammille kuin aluksi arvaisikaan. Ironista onkin, että edes tällaiselle kollegiaaliselle jakamiselle ja yhteisten asioiden äärelle kokoontumiselle ei tahdo löytyä nykyään aikaa, ja auttaisikin kovasti, jos opoille yhteisiä kokoontumisia voitaisiin järjestää säännöllisesti.
Tutkimuksissa on todettu, että työssä jaksamiseen ja viihtymiseen liittyy olennaisena osana myös tunne siitä, voiko omaan työhönsä oikeasti vaikuttaa. Jos vaikuttamisen mahdollisuudet on viety tai ainakin ne tuntuvat rajallisilta, ihminen kokee helposti ylimääräistä ahdistusta.
Mikäli opolla on tiedossa esimerkiksi ajankäyttöä selkeyttävä ja työyhteisöä kokonaisuudessaan helpottava apuväline, kuten vaikkapa yhteinen kalenterijärjestelmä, sen käyttöönotto vaatii toki myös työnantajalta panostusta. Jos ajankäyttöä ja jaksamista helpottavasta järjestelmästä on aidosti hyviä kokemuksia, olisi niin työnantajan, työntekijöiden kuin opiskelijoidenkin etu, jos tällaisia apuvälineitä uskallettaisiin kokeilla. Uupumus ei ole tavoite kellekään.
Blogitekstiä varten on haastateltu opinto-ohjaajia ja valmentavan ohjauksen ammattilaisia, OpoCoachingin Leena Ståhlbergia ja Marjaana Herleviä.